Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2016.

Juniorimaailmanvoittaja Hallamme sai kahdeksan pentua - kessunpentuja varattavissa!

Kuva
Ykkösnarttuni, FI MVA HeW-11 V-11 JMV-10Eswood Dreamcatcher pyöräytti 10.9.2016 kahdeksan pentua, joista kaksi narttua ja kuusi urosta.

Hallalla on ollut hieno näyttelyura, minkä vuoksi se on pentulaatikossa vieraillut harvemmin. Aikaisemmin sillä on yksi pentue (Eswood Ä-pentue), jossa on viisi urosta. Halla aloitti näyttelyuransa voittamalla Tanskassa juniori maailmanvoittajatittelin runsaslukuisessa luokassa ja sittemmin se on ollut keeshondien erikoisnäyttelyn BIS-voittaja vuonna 2002 Paavo Mattilan arvostellessa sekä kaunein narttu vuonna 2013 rodun kasvattajatuomarin Bryan Curryn arvostelemana. Lisäksi vuonna 2011 Halla oli narttujen kolmas erikoisnäyttelyssä.



Pentujen isä on Eswood Aye Aye Sir, joka asuu Koivulahdessa kolmilapsisessa perheessä Kyrönjoen rannalla. Käytin Doffen Seinäjoen Animagissa kuvautettavana ennen astutusta ja kuvaavan eläinlääkärin mielestä kaikki näytti hienolta toisen lonkan pientä löysyyttä lukuunottamatta. Kyynärät ja polvet olivat priimat. Kennellii…